Kulttuuria
tarjolla:
-kirjoittamiani novelleja
vuosien varrelta
Tuo loistava persoonallisuus
Menetetty viattomuus
Montako miestä olet tuhonnut elämäsi aikana?
Vastaa, sinä saastainen elukka, jolle annettiin mainiot lähtökohdat tehdä elämällä melkein mitä hyvänsä. Tuhlattavaksi, pois heitettäväksi, sitä ei kuitenkaan annettu.
Vanhempasi pitivät sinua lapsena silmäteränään. Perheen ainokaisena sait kaiken huomion osaksesi. Sinulle opetettiin moitteettomat käytöstavat. Koulussa olit aina luokkasi priimus, mutta yliopistossa jokin meni pahasti pieleen.
Ei se opiskelusta johtunut. Kunpa ihmissuhteesikin olisivat hoituneet yhtä vaikeuksitta. Luontoäiti antaa joillekin tarpeettoman paljon omastaan. Miehet tekivät sinulle ehdotuksia tuon tuosta - etkä saanut olla koskaan rauhassa harvinaisen lumovoimasi vuoksi.
Miehiä alkoi ilmaantua elämääsi, liiankin kanssa.
Nokkelana tyttönä osasit hyötyä tilanteesta. Mainiot välit vanhempiisi kylmenivät, kun nämä huomasivat tyttärensä suuremman mieltymyksen juhlimiseen kuin kirjojen pänttäämiseen.
Niistä päivistä sinun elämäsi on ollut sitten tasaista syöksylaskua. Tulehtuneet suhteet vanhempiisi, kariutuneet lääketieteen opintosi, siveetön elämäsi ja alkoholiongelmasi: ne kaikki ovat ajaneet sinut kujanjuoksuun.
Rangaistut hupsut
ruoskimassa mitättömiä sielujaan
Aluksi pelehtely miesten kanssa oli pelkkää leikkiä, mutta vähitellen et enää hallinnut tilanteita. Kohtelit lemmittyjäsi yliolkaisesti etkä välittänyt heidän tunteistaan. Sinulle riitti, että he suoriutuivat tarpeistaan nopeasti ja maksoivat. Olit pian ainoa tosi mies miesten joukossa. Oksensit viheliäisen rakkaudettomuutesi muiden päälle, jotta nämä eivät pääsisi vanhingoittamaan sinua, näkisi miten turvaton ja yksinäinen todellisuudessa olet meikkejesi alla.
Petit itseäsi, mikä olikin siinä tilanteessa järkevää henkistä itsesuojelua. Sinusta tuli säälimätön syöjätär, jota useimmat miehet eivät osanneet pelätä. Mutta näyttelemisesikään ei voittanut ihmistä, jolle saattoi luovuttaa rakkautensa ja joka palkitsi sen omalla vastarakkaudellaan. Rakkauden lahjalla.
Ymmärsit vallan mainiosti, mistä tapauksessasi oli kyse. Elämän suola ei piile siinä, että toteuttaa jokaikisen päähänpistonsa, sillä ne harvoin johtavat mihinkään. Kohdun poistamisella nainen ei voi rangaista itseään pitemmän päälle. On parempi jakaa elämänsä toisen kanssa kuin olla yksin. Lopultakin. Rakkaudessa tuli palaa kuin öljy pumpulissa, päivällä se on mielessä ja yöllä unelmissa.
Ihminen on ainoa luomakunnan
olento, joka tehdessään pahaa
tietää toimivansa väärin
Jokainen ihminen syntyy ikään kuin verkkoon, jossa on tuhat pahaa ja tuhat hyvää: hulluutta, tukahdutettuja tunteita, riistoa, toteutumattomia mahdollisuuksia, epäonnistumisen tuskaa, arkipäivän lohduttomuutta. Tämän olit sinäkin saanut kokea. Olit täysinpalvellut naisena olemisen ammattilainen, se loistaavakin loistavampi persoonallisuus, joka istui viimeisen ravintolansa viimeisessä pöydässä nauttimassa viimeisen lopun viimeistä drinkkiä, ja aina kun joku sinun kaltaisesi ihminen pääsee jonkin asian loppuun, hän käy nostalgiseksi ja sentimentaaliseksi.
Ihmiset tulisivat surullisiksi jos tietäisivät millaista sinun elämäsi olisi voinut olla ellei se olisi kääntynyt suuntaan, joka toi sinut tähän ravintolaan. He saattaisivat itkeäkin, kukaties jonkinmoisesta toivosta, että sinun kaltaisesi naiset saisivat elää niin kauan, että löytäisivät itsensä, panisivat elämänsä ojennukseen, löytäisivät ehtymättömiä ilonlähteitä sen sijaan että päätyvät syrjäkujille kuin jokin kulkukissa.
Ihmisistä saattaisi tuntua, että jossakin jokin tietty asia meni vikaan, että jos se vain olisi mennyt kohdalleen, sinun kantaisesi naiset eivät olisi vajonneet näin alas.
Mutta siinä se virhe onkin: sinun kaltaisiasi naisia ei ole olemassa.
Sinä et symboloi mitään hukattua, et kuulu "väärän tien valinneeseen" - ihmistyyppiin, "voi jos olisinkin silloin tiennyt" -ihmisvoivottelijoihin.
Sinä et edusta mitään hakotielle ajautunutta puhdasta vaistoa, et mitään syvästä keskuksesta nousevaa monomaanista kaipausta, joka rauhattomana ujeltaa kalmistoissa.
Et ole mikään yhdeksänteen hengenlähtöön ehtinyt kulkukissa, mutta mikä sinä sitten olet. Kelpaisiko "patukanhieroja", jota ennen pitkää odottaa turmio, onneton loppu omien kontroloimattomien mielihalujensa puristuksessa.
Katkeran suloinen mennyt
Ennen koit tapahtumat niin spontaanisti, välittömästi ja impulsiivisesti. Suudelma tai pelkkä kosketus sai orgasmin partaalle. Halu kokea sykähdyttäviä asioita, kehittyä ihmisenä. Ympärillä mekkaloiva maailma oli kiinnostavan outo, sellainen josta täytyi ottaa selvää.
Puhtaana sitä seuraa uteliaisuutensa rajoja, jotka näyttävät venyvän loputtomiin. Vuosien mittaan nuo rajat ovat supistuneet ja menettäneet merkitystään. Ikääntymisen seurauksena ympärille on muodostunut näkymätön vankila täynnä velvollisuuksia, pakkoja ja uuvuttavaa toistoa. Vuodet tekevät salakavalasti myyräntyötä; ihminen havahtuu elämän tosiasioiden edessä.
Et ole huomannut kuinka nuoruuden rajuus ja aikuisuuden kypsyys ovat väljähtyneet mitäänsanomattomuuden horrokseksi, joka on tehnyt voimattomaksi, eikä sinusta ole muuttamaan tuhosi suuntaa.
Hyvästit unelmille ruusutarhoista!
Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta eteesi ilmestyy eräänä päivänä vanha koulutoverisi. Et tunnista häntä siksi iloiseksi velikullaksi, joka piristi sinua huvittavilla jutuillaan. Hänestä on tullut kyynikko ja hänen ystävästään puolestaan maailman parantamisesta vouhottava koheltaja.
Sinä et kuitenkaan sekoa vaan suuntaat kulkusi useimpien virkasisartesi tavoin ravintolaan. Siellä sinä hukutat surusi ja ahdistuksesi pohjattomilta tuntuviin lasien armadoihin. Ne tunkevat vastustamattomasti päällesi etkä haluakaan panna vastaan. Ja miksi niin tekisit? Olethan katsonut aikasi ja todennut kaiken yrittämisen turhaksi. Elämäsi on valunut hukkaan. Sinusta on tullut lohduton laitapuolen kulkija, aikoinaan ensirakkaudessa pettynyt, vailla johtotähteä, päämäärää.
Voi luoja, miten sinä nauratkaan!
Uhitteleva kohtalo
Rulettipöydän ääressä pelaat kuin houreessa; millään ei näytä olevan mitään väliä. Käyt välillä baarin puolella terästämässä itseäsi etkä ole huomaavinasi miesten sinuun kohdistamia tulisia silmäyksiä. Olet vieläkin niin täynnä itseäsi ettet suostu katsomaan ympärillesi. Ja samalla niin onnekas, että olet vielä toistaiseksi onnistunut välttämään ulkonäkösi rappeutumisen.
Uteliaat miestensilmät vilkuilevat perääsi; saksalaisenvihreä rokokoofrakki, röyhelöpaita ja veikeä rusetti päästävät heidän mielikuvituksensa valloilleen.
Kun pelihuoneen monet hajut, tupakansavu ja hiki käyvät keskiyön paikkeilla kuvottavan vastenmielisiksi, miehet alkavat hipelöidä sinua omavaltaisesti hengitys viinalta lemuten. Etkä laita yhtään vastaan, koska inhoat itseäsi.
Työnnät heitä tieltäsi ja sipsuttelet siroilla, teräväkärkisillä juhlakengilläsi takaisin pöytääsi. Kiihkeän uhkapelin - rahanhimon, pelon ja hermojännityksen yhdistelmän aiheuttama sielullinen kulutus on saavuttanut sinussa siedettävyyden rajat. Aistisi ovat nousseet terveeseen vastarintaan.
Tiirailet syvänsinisillä silmilläsi sinne tänne hajamielisen laiskasti. Yksikään terve mies ei voi olla huomaamatta sinun lähettämiä viestejä. Aina kun he katsovat sinua tulee heille semmoinen tunne että sinä olit juuri äsken vilkaissut heitä, mutta koskaan he eivät saa sinua kiinni itse teosta.
Miehenlihan näkeminen rentouttaa väsyneitä aistejasi. Täällä olet elementissäsi. Hymyilet itseksesi; freudilainen symboliikka pulpahtaa kuin väkisin ajatuksiisi. Mikään ei ole muuttunut miesten ja naisten välisissä suhteissa sitten Giuseppe Verdin kepeiden operettien. Yhä edelleen samanlaista kissahännänvetoa, hulvatonta piirileikkiä, jossa jokainen yrittää tekeytyä toiseksi kuin todellisuudessa on.
Ravintola on pullollaan hyvännäköisiä mimmejä, joiden eleet ja liikkeet kielivät voimakkaasta aistillisuudesta. Nämä naiset eivät olleet vielä pettyneet elämässään, eivät ainakaan pahasti. Heidän olemuksessaan on lentoon lähtemisen pirteyttä.
Mistä kummasta he ammentavat tuon elämänuskonsa?
Tilaat kuin vastaukseksi kysymykseesi uuden drinkin ja nojaudut tuolissa eteenpäin. Kylläpä kundit ovat sinnikkäitä, kun eivät tahdo uskoa tanssista kieltäytymisesi ehdottomuutta. Et pidä tanssimisesta, tanssisit kyllä mielelläsi, mutta pelkäät läheisyyttä, kiintymystä sulosointujen huumatessa raukean mielesi. Et anna lupaa itsellesi kiintyä tai rakastua kehenkään.
Miehenkönsikkäissä ei ollut mitään vikaa. Jotkut heistä olisivat olleet kieltämättä varsin kelvollisia höynäytettäviä (useinhan juuri mies uskoo iskevänsä naisen, vaikka asia lienee todellisuudessa toisinpäin). Toki olet immarreltu heidän sinua kohtaan osoittamasta kiinnostuksesta, mutta sänkyyn heidän kanssaan et olisi missään tapauksessa mennyt. Et olisi kestänyt noiden omahyväisten lastenkenkäihmisten typeryyttä.
Mies kuvittelee herkästi jonkun muotovalion koristautuvan joko kilpailijartaan tai häntä varten mutta on siinä täysin väärässä. Kaunotar pukeutuu lähinnä itsensä takia. Miehelle vaate on erillinen kapistus iholla, naiselle sen sijaan minän aktiivinen jatke. Nainen tuntee seksuaalista mielihyvää pukeutuessaan sukkanauhaliiveihin ja korkeisiin korkoihin.
Kyyneleistä on tämä maailma rakennettu
Katkera et kuitenkaan ole, sillä Sartresi olet lukenut. Tiedät olevasi maailmankaikkeuden lapsi, joka on jätetty yksin tantaloksen tuskineen, vaille suojaa. Olet määritellyt itsesi vasta jäljestäpäin ja siksi olet tilivelvollinen vain itsellesi. Olla oman onnensa seppä on samalla velvoitus. Ihmisen tulee kasvaa henkisesti ehjäksi ja kokonaiseksi persoonaksi. Vaikka on menettänyt luottamuksensa ihmisiin ja jumaliin, uskoo vielä itseensä. Tässä piilee jotain suurta mikä voisi johdattaa piinatun oppi-isänsä viisauksien lähteelle.
Sanomattakin on selvää, ettet ole onnistunut tässä.
Hermostuttavat ajatukset saavat sinut ottamaan Caricetin mokkaisen pussilaukun olallesi ja poistumaan ravintolasta. Taskupeilistä olet havainnut, kuinka sarveiskalvosi ovat tavallista vetisemmät. Piilolinssiesi reunaan on kiinnittynyt likaa. Olet helpottunut päästessäsi raikkaaseen ulkoilmaan. Mahdollisesta menetetystä asiakkaasta et murehtinut, sillä tänään jo pelkkä ajatus haarojen levittämisestä jollekin ventovieraalle etoi.
Olet aikamoisen naatti, kun valut kohti rantaa. Sinulle elämä on yhtä kärsimystä, ikään kuin roikkuisi pitkän tunnelin katossa eikä sillä tunnelilla olisi ikinä loppua. Ikää on karttunut ja elimistön kanssa on vähän niin ja näin. Kaikki kokemisen arvoinen on kahlattu kertaalleen lävitse. Ja mitä on jäänyt jäljelle? Alkoholi, lääkeaineet, seksi ja jokseenkin surkea ihmisraunio, joka on tyytynyt osaansa.
Jonkin ajan kuluttua havaitset seisovasi Hietaniemen kalliolla katselemassa kaukana välkkyviä Espoon valoja. Alussa teet kaikkesi, jotta täyttäisit hyvän ihmisen mitat, sinä mumiset ja sitten rupeat nauramaan, tyhjää ja lohdutonta naurua, joka kumpuaa jostain ihmismielen salatuista sopukoista.
Etsiä itseään - etsiä elistä, josta tiesit jääneesi paitsi. Joka ikinen yö tapat minuutesi unessa. Lyötynä ja yltä päältä hiessä rukoilet kestäväsi aamuun saakka.
Minkäkö vuoksi?
Siihen et osannut antaa vastausta. Olit avannut paitasi napit jotta joku kaheli tulisi vastaan ja raiskaisi sinut.
Yksikin askel tuon rajaviivan yli, joka muistuttaa sitä rajaa, joka erottaa elävät kuolleista, ja sen takana tulee vastaan epävarmuus, kärsimys ja kuolema. Ja mitä siellä on - tuon keväisen metsän, noiden rakennusten tuolla puolen?
Tuo merenselkä, jota kuu valaisee? Kukaan ei tiedä, mutta kukaan ei haluakaan tietää. Sitä pelkää ja kuitenkin kaipaa, että saisi mennä tuon rajan yli.
© Novelli on
julkaistu vuonna 1988 nimelläni
Helsingin yliopiston filosofian laitoksen
Minervan Pöllö -ainejärjestölehdessä.
Mestari
Alussa ei ollut
minkäänlaista metodia.
Alkukaaoksessa ei ollut mitään erottavaa.
Vasta kun kaaos vihdoin alkoi hahmottua,
syntyi metodi (laki). Tämä metodi syntyi
yhdestä pensselinvedosta ja vuorostaan
tästä syntyivät kaikki ilmiöt; ihmisessä
ovat jumalat sen toteuttaneet.
Maallikot eivät tätä tiedä. Näin on syntynyt
Suuri Pensselinveto, ainoa metodi, joka
sisältää kaikki metodit olematta kuitenkaan
minkään metodi.
Suuri Pensselinveto
Maalaustaide syntyy mentaalisesta ymmärtämisestä. Jos taiteilija ei ymmärrä luonnon sisäistä lakia, eikä osaa tulkita ilmiöiden todellista luonnetta, hän ei ole ymmärtänyt Suuren Pensselinvedon prinsiippiä.
Suuri Pensselinveto sisältää koko maailmankaikkeuden, kaikki pensselinvedot alkavat siitä ja loppuvat siihen. Taiteilijan on saavutettava sellainen mestarillisuus, että hän pystyy kuvaamaan kaikkinaisuuden yhdessä pensselinvedossa. Tähän päästäkseen hänen on oltava yhtä Suuren Pensselinvedon kanssa.
Maailmankaikkeuden liike on ympyrän (taivaan) ja neliön (maan) liikettä. Ihmiset tietävät, että on ympyröitä ja neliöitä, mutta eivät sitä, pyöriikö koko maailmankaikkeus. Sitä se tekee. Näin maa ja maailmankaikkeus sitovat ihmiset omaan rytmiinsä. Tietämättömyytensä takia ihmiset ovat sen orjia.
Älykkyydestään huolimatta ihmiset eivät ymmärrä asioiden luonnollista tapahtumista. Siksipä he eivät vapaudu, vaan ovat tukkiutuneessa tilassa. He eivät siis ymmärrä Suuren Pensselinvedon metodia.
Mutta jos taiteilija ymmärtää maailmankaikkeuden lait, saavuttaa Suuren Pensselinvedon metodin, hän voi maalata vapaan tahtonsa mukaan, antaa ranteensa ohjata pensseliä ja pensselin juoksuttaa mustetta.
Musteen moninaisuudessa ilmenee koko luonnon moninaisuus: joet virtaavat haaleissa sävyissä, pilvet enteilevät sadetta tummanpuhuvina, auringonvalo kuolee vuorenrinteille himmenevissä väreissä ja kaikki olevaiset piirtyvät uudestaan musteen laajassa skaalassa ja hienovaraisuudessa.
Näin luonto paljastaa sielunsa ihmiselle ja ihminen saavuttaa voimia voidakseen hallita luonnon elinvoiman ja sisällön.
Tulos voi kuitenkin olla totuudenmukainen vasta sitten, kun taiteilijan ranne liikkuu tiedostamattomana inspiraation vallassa. Kun ranne liikkuu mestarillisesti, tulos ylittää ihmisjärjen, kun ranne liikkuu hengen voimasta, niin vuoret kuin joetkin paljastavat koko sielunsa.
Sikäli kun maalauksesta puuttuu liike ja elinvoima, siitä tulee pinnallinen. Ilman tekniikan hallintaa liike ja elinvoima ovat yksitoikkoisia. Valon ja varjon tunteminen ylittää lopullisesti maalauksen hengen. Jos maisema ei sisällä vuoria eikä metsiköitä,se antaa latteuden vaikutelman ja ylevyyden puutteen.
Jotta taiteilija välttyisi näiltä virheiltä, hänen tulee hallita ranteensa liike.
Ääretön suru
Ranteella voi tehdä muutakin kuin maalata, kuten vaikkapa nakata toista rintaan tai kumota viinapullon sisäänsä.
Mestari röyhtäisi ja pyyhkäisi hihansuullaan eiliset ruoanmurut hapsottavasta parrastaan. Hän kävi makuulleen ja pani silmät.
Raukeus valtasi mielen ja hän ajelehti jonnekin kauas... .
Mies oli niitä harvinaisia länsimaisia ihmisiä, jotka olivat vaihtaneet monistisen uskonsa panteistiseen uskoon. Tämä oli ollut välttämätöntä, jotta olisi kyennyt ymmärtämään sen rauhallisen mielialan ja luonnollisuuden, jonka alaisina kiinalaiset luovat taidetta.
Parhaat miehuusvuotensa hän oli käyttänyt perehtyessään kiinalaisen maalaustaiteen estetiikkaan, sen syntyhistoriaan ja niihin vaatimuksiin, jotka tämän tunteminen asettaa taiteilijalle, mikäli hän haluaa tulla Mestariksi, todelliseksi Metodin taitajaksi.
Mies huomasi, että kiinalaisessa taiteessa taiteilija ei etsi yksityistä hyötyä tai äkillistä kunniaa, vaan asioiden todellisen luonteen kuvaamista, tunteen siirtymistä muotoon ilman analyyttistä pohdintaa tai ennakkotutkistelua.
Kiinalaisen taiteen salaisuus piilee sen hetkenomaisuudessa, sen tuoreudessa ja luonnollisuudessa. Jokaista yksityiskohtaa ei ole selvästi hahmotettu silmiemme eteen, vaan koko taideteos on kuin jokin usvainen muistuma jostain kauan sitten koetusta, jonkin yhteyden saavuttamisesta salaperäisin luonnonvoimin.
Tässä ei ole mitään abstraktia, sillä on hyödytöntä kuvata mitään lineaarista muotoa, millä ei ole objektiivista vastinetta todellisuudessa. Tästä huolimatta kuvattavalle voidaan antaa symbolista ja kätkettyä merkitystä: yinin ja yangin olemassaoloa ja vuorovaikutusta.
Päivä oli ehtinyt pitkälle miehen herätessä. Mies löntysteli luvuaarin luokse ja veivasi löystyneitä hanoja. Vesi valui hänen käsilleen kolisevia putkia pitkin.
Hän paiskasi veden silmilleen.
Korvissa vinkui ja päässä vihloi.
Kiroten mies istahti WC-pöntölle, jonka parhaat päivät olivat takanapäin. Aikaisemmin tämä emaloitu istuinpönttö oli ollut kuin lattiasta kasvava valkoinen lumpeenkukka, nyt lähinnä paskanvärinen likakaivo.
Arkkitehti tekee parhaansa saadakseen ruumiin unohtamaan kurjuutensa: ihminen älköön tietäkö, mitä hänen sisuksistaan työntämille jätteille tapahtuu sen jälkeen, kun säiliöstä kiivaasti vetäisty vesi on kohissut niiden yli ja sitonut itseensä kuona-aineiden liiallisen hajun.
Asuntoihimme lonkeroitaan ulottavat viemäriputket on huolellisesti peitetty näkyvistämme, jotta olisimme autuaallisen tietämättömiä siitä näkymättömästä paskavenetsiasta, jonka ylle käymälämme, makuuhuoneemme, tanssisalimme ja parlamenttimme ovat rakennetut.
Mestari oli tietoinen moisesta hienostelusta mutta ei jaksanut innostua tästä sinänsä näppärästä filosofisesta oivalluksesta.
Mestari antoi sen sijaan pyllynsä hyväillä oikeaoppisesti muotoiltua istuinkehää. Pöntöllä kyykkivä Mestari muisteli huvittuneena tavanneensa vaimonsa juuri tässä samaisessa asennossa.
Mestari itki.
Hänkin oli ollut naimisissa, joskus kauan aikaa sitten. Muistikuvat menneistä viuhahtivat väläyksenomaisesti hänen mielessään.
Mies oli kutsuttu melko hurjiin juhliin ja nautittuaan juomia riittävästi hän hoiperteli lähimpään vessaan. Hän oli jo tuolloin tukevasti sisällä alkoholin laineikkaassa maailmassa, eikä tietenkään ollut muistanut lukita ovea.
Ja kuinkas ollakaan!
Eikö sieltä hortoillutkin toinen mokoma, hädin tuskin tolpillaan pysyvä, lainelautailun armoitettu taitaja, joka oli sitä mieltä, että ovet on tehty avattaviksi, joten sekaan vaan ja jee-jee.
Mestarin valtasi äkkiarvaatta halu tyhjentää sisälmyksensä. Kouristuksenomaisesti hän pusersi paskansa ruumiinsa suuttimesta ulos ja tunsi, kuinka jätökset valuivat lotisten hänen jättimäisen likaviemärinsä suuaukosta loka-altaan seisovaan veteen.
Kokemus edusti hänelle äärimmäistä nöyryytystä. Fyysisesti helpottunut olo kumoutui henkisellä piinalla, jonka aiheuttaja oli hänen oma ruumiinsa. Hän katsoi olevansa sen hyväksikäytön uhri, petetty, jolle ruumis oli olemassa enää syömistä ja ulostamista varten.
Sisälmyksiään tyhjentävä Mestari tunsi ääretöntä surua. Ei ollut mitään hänen viemäriputken levennetyllä päällä istuvaa olentoa yksinäisempää ja surkeampaa.
Jossain syvällä hänen ruumiinsa vihoviimeisimmässä sopukassa lymysi jotain sairaalloista, jota hänen vaimonsa oli inhonut yli kaiken. Sama sairaalloisuuden hyökyaalto valtaa hänet edelleen, kun hän liikkuu asuntonsa ulkopuolella. Siellä se odotuttaa itseään, vatsahappojen rikkirepimässä mahalaukussa, tukahdutettuna ja niin epätoivoisena.
Noustuaan pöntöltä Mestari veti veden. Sitten hän meni yksiönsä yleishuoneeseen, jonka seinäpeilin eteen hän seisahtui.
Seistessään siinä hänen ääretön surunsa kasvoi äärettömäksi kaipaukseksi erästä nuorta kiinalaispoikaa kohtaan. Poika oli siro kuin nainen ja hänen lihaksensa väreilivät niitä hyväiltäessä.
Mestarin sielu vapisi hänen kurjassa, hyljeksityssä ruumiissaan, jonka peräaukolla tuntui yhä WC-paperin kosketus.
Täydellinen taiteilija
Kiinalaisen estetiikan neljä peruselementtiä ovat 'empatia', 'rytmi', 'vaiteliaisuus' ja 'tyhjyys'.
Ensimmäinen estetiikan kaanoneista on saavuttaa sopusointu havainnoitsijan ja havainnon välillä.
Kiinalaisen maailmankatsomuksen mukaan kaikki on täydellisessä harmoniassa, joka asia keskenään sopusoinnussa. Taiteilijan tehtävä on paljastaa tämä sopusointu ja tehdä se pysyväksi, jotta myös ne, jotka sitä eivät kenties itse pysty luonnostaan saavuttamaan, voisivat saavuttaa ja kokea sen taideteoksen kautta.
Maalauksessa välittyy tietty mielentila, henki-ruumis -dialektiikan teema, jonka taiteilija tuo esille taiteellisin, tarkkaan tutkituin ja harjoitetuin keinoin.
Taiteen sisältö on tunnetila; taiteilijan on kyettävä välittämään tämä tunnetila niin, että katsoja voi samastua siihen ja kohota korkeammalle tunnetasolle. Älyn kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, sillä jo alusta alkaen on tämä tunnetila saavutettu esteettisenä kokemuksena.
Taiteilijalle luonto on ihmismielen peili: sitä voi lukea luonnon liikkeessä, vuodenaikojen vaihteluissa, jokien juoksussa ja vuorien mahtavuudessa. Metodin tehtävä on täytetty, kun kaikki on liikkeessä ja täydellisessä hallinnassa. Muutokset eivät näy ulkopuolella vaan syvimmässä sisimmässä, sielun hiljaisuudessa. Se että ymmärtää lintujen kielen, ei tarkoita sitä että linnut oppisivat puhumaan, vaan ihmiset oppisivat hiljaisuuden kielen.
Kun empatia on saavutettu, taiteilija pyrkii vangitsemaan luonnon rytmin. Hänen tulee tavoittaa jokaisen olennon liike oikealla hetkellä liiottelematta sen luonnetta.
Tämän rytmin esittäminen on toinen kaanon kiinalaisessa estetiikassa.
Kaikki liikkuu, kaikella on rytminsä ja suuntansa riippumatta itse liikkujasta. Luonnon kaikki linjat ovat elossa, ainaisessa vuorovaikutuksessa. Taiteilijan on tämä tiedettävä. Sen, joka haluaa saavuttaa rytmin on mentävä pintaa syvemmälle ja otettava kiinni, elettävä itse tämä hengen rytmi.
Sanoa sanomatta on kolmas tärkeä kaanon.
Vaiteliaisuus on vihjaus, sanoman on tultava perille ilman sanoja. Silloin kun muodot loppuvat, tarkoitus jatkaa kulkuaan ja harmonia toteutuu katsojan silmissä.
Ei tarvita sanoja kuvaamaan jotain, johon ei ole sanoja, ja ääni voi vaieta, niin kuin päivä painuu mailleen ja viimeiset auringonsäteet valaisevat tajuntaamme. Näin meistä itse kustakin tulee näkijöitä.
Tyhjyyttä, neljättä peruselementtiä, tarvitaan jotta täysi tulisi täydeksi. Ihmiset tarvitsevat tyhjyyttä positiivisena faktorina, ei jonain jota pitäisi täyttää, vaan jonain, joka korostaa täyttä ja antaa sille merkityksen. Näin tyhjyydestä tulee voima, josta kaikki muodot saavat alkunsa.
Suuri tyhjyys on tila täynnä Metodia, tila jossa sekä oleva ja ei-oleva synnyttävät kaikkinaisuuden.
Nämä neljä periaatetta avaavat oven illuusion ja todellisuuden välillä.
Metodin olemus
Mestari tarkasteli tauluaan, joka oli niin täydellinen kuin se ikinä voi olla. Muste oli imeytynyt pensseliin koko sielullaan, pensseli oli taas kontrolloinut mustetta koko hengellään.
Vuosikausien valmistautuminen ja monien luonnosten tekeminen oli vaatinut miltei yli-inhimillisiä ponnistuksia. Mies oli asunut ulkomailla vuosikausia, nähnyt nälkää ja viettänyt yönsä mitä hirvittävimmissä olosuhteissa, romuttanut avioliittonsa, kokenut miltä tuntuu rakastaa miestä, menettänyt lapsensa, jotka olivat aikoinaan merkinneet hänelle niin paljon.
Kaikki vain tätä yhtä katoavaa hetkeä varten, eikä se tuottaisi hänelle edes minkäänlaista taloudellista mannaa. Hulluutta, silkkaa mielettömyyttä, äärimmäistä typeryyttä, ihmiset sanovat, mutta ovatko he sittenkään oikeassa?
Mestari oli tullut täydelliseksi taiteilijaksi kehittämällä itselleen metodin, joka soi hänelle joustavuutta työssään. Hän oli tutkinut vanhoja mestareita pystyäkseen astumaan heidän jalanjäljissään. Hän oli oppinut hallitsemaan aikakausien kuilun ja luonut vanhasta uutta.
Tässä vaikeassa taidossa hänellä oli apuna tiibetiläinen munkkivanhus, joka kertoi että taivaat voivat antaa ihmiselle metodin, mutta eivät itse taitoa. Sen tavoittaminen ja kehittäminen valmiiksi taideteokseksi riippuu ihmisestä itsestään.
Mikäli ihminen ymmärtää maailmassa vaikuttavat lait, kunnioittaa lahjakkuuttaan, hallitsee musteen ja pensselin sekä ranteen liikkeen, tuo ilmi luonnon hengen oman henkensä kautta, harjoittaa ja pitää arvossa vanhoja mestareita unohtamatta omaa kehitystään, hänestä tulee mestari.
Tiheitten atsaleapöheikköjen ja uljaitten vuorenseinämien ympäröimä todelisuus muuttui miehelle jokapäiväiseksi, kun hän päätti jäädä seudulle ja opetella paikallisen kielen.
Asyyrinvärinen taivaankansi teki miehen ihon ahavoituneeksi ja paksuksi. Se yksilöllinen maailmankuva, jonka hän oli tuonut mukanaan vauraasta Suomesta, hajosi ja tilalle astui maailmankaikkeuden yhtenäisyyden ja siinä vallitsevan harmonian tajuaminen.
Ulkoisen maailman sisäinen olemus ilmenee luonnossa: maisemina, kasveina, vuorina, jokina, pilvinä sekä ihmisinä luonnon välittöminä kokijoina. Sen tarkoitus ei ole tuoda ilmi asioiden yksilöllisyyttä vaan luonnon ja koko maailmankaikkeuden todellinen luonne. Tällöin ihmiset eivät jäsennä kaikkea osiin ja pilko kokonaisuuksia saamatta niitä enää kasaan.
Omaksumalla vähemmän itsekkäämpi ajattelutapa vältämme tietoisuutemme edelleen pirstoutumisen kulttuurimme moninaisuuteen.
Rajoittunut tietoisuus läpäisee koko länsimaisen kulttuurin sen muoto- ja muoti-ilmiöinä. Tekniikka näkee ihmisen hienona koneistona, biologia eläimen sukulaisena, psykologia tietoisena subjektina, jolla on piilotajuinen viettielämä. Filosofia ja ihmismieli pyrkivät luomaan ymmärrystä ihmisen olemukseen kokonaisuutena, suhteessa maailmaan ja itseensä. Ne eivät siihen kuitenkaan pysty. Meidät on myös koulutettu eri ammatteihin siten, että insinöörillä, biologilla tai psykologilla on usein erilaiset maailman- ja ihmiskuvat, tyypilliset kullekin ammattiryhmälle. Kukin ryhmä ajaa sitten omia etujaan yhteiskunnassa.
Kun alhaalla höyryävät sademetsät työnsivät kerran kosteuttaan ylös vuorille, kylän vähämielinen posteljooni tuli käymään rämisevällä polkupyörällään miehen luona. Tällä länkisäärisellä valtion virkamiehellä oli tuomisinaan kirje, joka postileimoista päätellen oli kierrellyt yhdessä jos toisessa maailmankolkassa.
Kirjeen sisällä oli helsinkiläisen alioikeuden päätös yksipuolisesta avioerosta. Perusteluissa mainittiin että koska kyseinen henkilö oli hylännyt vaimonsa sekä lapsensa ja aiheuttanut näille siten tarpeetonta sielullista kärsimystä, häneltä peruutettiin oikeus isyyteen ja aviomiehenä oloon. Lisäksi koska vastaajaa ei oltu tavoitettu lukuisista yrityksistä huolimatta ja yleisessä tiedossa oli kantajan aviomiehen biseksuaalinen käyttäytyminen, oikeus ei nähnyt muuta ratkaisua kuin purkaa liiton.
Mestari kokeili aluksi paikallista erityisen vahvaa riisiviinaa ahdistuksensa laukaisijana ja kylän salskeita nuorukaisia, mutta niistä ei ollut apua.
Osittain toimeentulon vuoksi hän päätyi työskentelemään läheisen luostarin kasvimaalle. Taiteilijan henkiriepua kun pelkkä muste ei pitkälle elätä.
Mikään pakko hänen ei olisi ollut ryhtyä munkiksi, mutta se vaikutti sillä hetkellä, niissä olosuhteissa, ainoalta vaihtoehdolta.
Luostarin viisas apotti puhui loistavaa englantia ja teki kaikkensa jotta hänen ulkomainen vieraansa viihtyisi toisten oppilaiden joukossa.
Kaljupäisenä Mestari vietti askeettista elämää ja kilvoitteli itsensä ja maailman kanssa. Hänet johdateltiin ymmärtämään, että kahdella asialla on luonnollinen yhteys toisiinsa paikasta riippumatta.
Oleminen on aina jotakin samaan aikaan samassa ja eri tilassa olemista. Tässä on kyseessä olevaisessa tapahtuvan liikkeen ongelma, jota jo Aristoteles ja Descartes olivat käsitelleet teoksissaan pääsemättä lopulliseen tulokseen ja jolla Mestarikin oli vaivannut päätää yliopistossa.
Maailman selittäminen ei voi perustua kausaaliseen syys-vaikutus -suhteeseen, koska se ei ole pohjaan saakka menevä selitysmalli. Asiat ovat tärkeydessään samanarvoisia, toisistaan riippumattomia, olemassa olevia.
Luonto kokonaisuudessaan on ilmaus yhtäaikaisuudesta niin kuin maailmankaikkeuskin, joka taas on jatkuvassa liikkeessä ja vuorovaikutuksessa luonnon kanssa.
Taiteilijan vakaumus
Täydellisessä harmoniassa oleva maalaus kuvastaa maailmankaikkeuden muodot, ympyrän ja neliön pyörimisliikkeen, yinin ja yangin mahtavuuden. Mutta se ei tarkoita sitä, että on annettava muoto sille, jolla muotoa ei ole, rajoitettava se, jolla rajoja ei ole.
Metodi syntyy maalatessa ja kaikki esteet ja tukkoutuneisuudet väistyvät luomisprosessin aikana. Näin on maalaustaiteen periaate ymmärretty ja Suuren Pensselinvedon todellinen luonne sisäistetty.
Metodi on luonnon tapa harmonisoida. Luonnon toiminta on Metodin toimintaa. Metodi ei tähtää mihinkään tulokseen eikä pyri päämäärään, se ainoastaan on ja kaikki oleva sisältyy siihen.
Metodi ei tunne eroa eilisen eikä huomisen, ei muurahaisen eikä keisarin välillä. Metodin alaisessa maailmassa ei ole dualismejä, ei ole hyvää ja pahaa itsenäisinä arvoina, vaan ihmisen itsensä kehittäminä kriteereinä.
Luoja ja lehmus ovat yhtä, henki ja ruumis ovat saman energian eri havaittavia muotoja.
Kiinalaisen kosmologian dynaaminen elementti on dialektiikka: yin ja yang, maa ja taivas, valo ja varjo, mieli ja ruumis, feminiininen ja maskuliininen. Nämä kaksi elementtiä eivät ole vastakkaisia vaan kaksi saman asian eri päätä, kuten esimerkiksi sauvan kaksi päätä.
Ilman yiniä ei ole yangia, ilman yangia ei ole yiniä. Ne ovat äärettömän tärkeitä polariteetteja, joiden vuorovaikutus tekee mahdolliseksi sen värähtelyn, jota ilman ei voi olla liikettä. Näin ollen maailmankaikkeudessa ei ole mitään staattista.
Vesi on metafora: veden liike ja muuttuvaisuus kuvaavat Metodin olemusta; liike on luonnollista ja ikuista.
Kiinalainen maalaustaide paljastaa ihmiselle hengen: tavan kokea luonto maailmankaikkeuden ainutkertaisena ilmauksena, hengen ja ruumiin vuorovaikutuksena, jossa yhtäaikaisuuden periaate toteutuu.
Luonto ja sen kokija ovat jatkuvassa yhteydessä, ymmärryksessä ja harmoniassa yhtyäkseen maailmankaikkeuden harmoniaan ja yhtäaikaisuuteen.
Sovitus
On maailma niin rakennettu, että hauskuus katoaa kun sitä kestää liian kauan. Ei ihminen tarvitse rakkautta tai onnellisuutta. Ne eivät pelasta yksilöä sen enempää kuin maailmaa.
Rehellisyyden nimeen meidän tulisi vannoa, sillä ilman sitä emme voi saavuttaa turvallisuutta.
Rakkaus ja onnellisuus ovat vain sanoja siihen saakka, kunnes voimme luottaa toisiimme.
Mestari peitti taulunsa lakanalla ja nosti sen ikkunattoman ullakkoasuntonsa ainoaan tasasivuiseen nurkkaan varmana siitä, ettei kukaan osaisi arvostaa sitä täydellisenä taideteoksena.
Mies istahti väsyneenä natisevaan hetekkaansa. Sen laidalla kyyhöttäessään hän sytytti viimeisen savukkeensa, huvittuneen alistuneena.
Paljas lampunkuuppa heilui väkinäisesti katonrajassa. Suhisevat ilmavirrat vinkuivat seinänraoista. Pöly ja lika hiersivät hänen toista silmäänsä. Hän haisi eltaantuneelta hieltä ja vaatteet hänen päällään olivat kuluneet ja törkyiset.
Mies oli kuin väärinymmärretty nero. Hän oli ympäristönsä kauhistus, koska ei välittänyt tuon taivaallista ulkonäöstään ja koska näytti elelevän lähinnä omissa maailmoissaan.
Tämän risupartaisen ukon väitettiin seonneen Aasiassa oleskellessaan. Hänen huhuttiin vetäneen vuosikausia oopiumia sikäläisissä huumeluolissa.
Mies oli todellakin surkea näky. Häntä kävi sääliksi. Eihän se raukka osannut pitää edes puoliaan pilkkahuutoja ja härskiä panettelua vastaan! Hänestä oli muodostunut jonkinlainen stadilaisten ikioma kylähullu, "setä happonen", "hippi liuhuletti", nimityksissä riitti. Miestä lapsetkin uskalsivat sylkeä naamalle.
Mutta miestä tämä tämmöinen ei häirinnyt, sillä hän on mestari ja on siitä tavattoman ylpeä. Moinen mestarillisuus ei ehkä kaikista ollut tavoittelemisen arvoinen.
Mies ei katunut uhrautumistaan taiteelle.
Hänelle ei ollut arvokasta vuorimaiseman laajuus eikä vesien kirkkaus, vaan mahdollisuus niiden hallintaan.
Ei ole tärkeää lukumäärä tai massa vaan molempien muuttuvuus. Ainoastaan täydellinen muuttumiskyvyn hallinta oikeuttaa maalaamaan niin kuin mestari ja vain itsekurilla voidaan konrolloida muutosten laajuus.
Vasta kun taiteilijalle selviää koko tehtävänsä tärkeys ja vaativuus, on hänen olemassaolonsa täytetty. Se tietysti edellyttää, että taiteilijan on luovutettava koko sielunsa taiteelle. Hänen on ymmärrettävä, että ilman kunnioitusta taiteessa ei ole syvyyttä, eikä ilman ahkeruutta työssä ole ryhtiä, ilman tyylikkyyttä ei ole suhteellisuutta eikä ilman täydellistä harmoniaa ole kokonaisuutta.
Jos haluaa luopua Metodista, se on ensin opittava. Jos haluaa helppoutta, on ensin työskenneltävä rankasti. Jos haluaa löytää yksinkertaisuuden, on ensin ymmärrettävä asioiden monimutkainen kokonaisuus. Juosta ei voi ennen kuin on opetellut kävelemään. Kuolla voi vain elon tuskaa kokemalla.
Koska taiteilijan pitää kehittää tajuntaansa ja tunteittensa luonnollisuutta, tulee katsojan kehittää sisäistä rauhaansa ja vastaanottavaisuuttaan. Taiteelle herkistyneelle ihmiselle taideteos on kuin toveri, johon häntä sitovat ymmärryksen siteet.
Mestarit ovat kuolemattomia, koska heidän tunteensa elävät katsojassa yhä uudelleen ja uudelleen. Se, mikä meitä taiteeseen sitoo, ei ole käsi vaan sielu, ei tekniikka vaan sen toteuttaja.
Mitä humanistisempi on kutsu, sitä syvempi on vastaus.
Mestari kumosi puolityhjän viinapullon ja pani sen muiden tyhjien ja kolisevien pullojen sekaan hetekkansa alle.
Keikkuvalla pöydällä oli muutamia mustavalkovalokuvia. Niiden katselemisesta oli muodostunut miehen harvoja huveja ja niissä kuvastui oikeastaan hänen koko elämänkaarensa: kaksi nauravaa lasta räiskimässä vettä kylpyammeessa (nyttemmin heistä on tullut ylioppilaita, joilla ei ollut tietoa oikeasta isästään), hääpukuinen morsiuspari juhlahumussa (morsian oli tätä nykyä varakkaan vuorineuvoksen rouva, joka oli pyyhkäissyt menneisyyden onnistuneesti mielestään), lyhyeänläntiä vuoristolaisihmisiä Tiibetin pääkaupungin Lhasan torilla, ja tietenkin tuo ujosti hymyilevä kiinalaispoika, joka menehtyi keuhkokuumeeseen.
Miten paljon Mestari olikaan rakastanut tätä!
Mestari olisi mieluusti jäänyt "Aasian Vatikaaniin", mutta kiinalaiset sotilasviranomaiset häätivät hänet pois tästä pyhästä paikasta, jossa hän oli viettänyt viimeiset vuotensa saavutettuaan omasta mielestään riittävät tiedot Suuren Pensselinvedon olemuksesta.
Ulkomaalaiset pyrittiin toimittamaan mahdollisimman pikaisesti ulos maasta.
Matkalla Katmanduun mies näki isoja joukkojen keskityksiä Intian ja Kiinan rajoilla. Tykkien jylinä kantautui kauimpiinkin luostareihin, joissa se aiheutti hämmennystä munkkien yrittäessä keskittyä mietiskelyharjoituksiinsa.
Ja kaiken tämän salamyhkäisyyden yläpuolella siinsi monikerroksinen ja linnoitettu Potalan palatsi, maanpaossa olevan Dalai laman asunto.
Mestarin graniitinkovista kasvoista paistoi koettelemuksista huolimatta suurenmoinen inhimillinen lämpö. Tukka ja parta olivat muuttuneet valkoisiksi, ja hän oli joutunut perääntymään muutenkin vanhemisprosessin edessä. Hänen ennen niin suora ryhtinsä oli lysähtänyt kumaralle. Tilalle oli tullut notkoselkä, joka urheasti jaksoi taistella lopullista taittumista vastaan.
Hän oli ikäistään rasittuneemman näköinen. Jollain tavalla hänen silmänsä olivat yhtä jylhän karut kuin Tiibetin vuoristoseutu. Ne olivat kokeneet paljon sellaista minkä ne tahtoivat unohtaa mutteivät voineet ja mikä paljastui niissä katkeruutena ja äärettömänä kaipuuna menneisyyteen.
Rikkinäisellä tuolilla oli avonaisena eräs Jean-Paul Sartren kirja, jonka yhdeltä sivulta seuraava kohta oli alleviivattu:
"Jos siis tahdomme saada sen arvon, johon
kykymme meidät vakaumuksemme mukaan
oikeuttavat, meidän tulee toteuttaa
itsemme, luoda se, mihin nämä kyvyt
antavat mahdollisuuden ovat inhimilliset
olosuhteet mitkä tahansa."
Tosi taiteilija antaa vaimonsa nähdä nalkää, lastensa kulkea avojaloin ja vanhan äitinsä raataa puolestaan ennen kuin palvelee mitään muuta kuin taidettaan, sillä siinä ei ole moraalia.
Mestari oli oikeassa. Mikäli hänelle suotaisiin tilaisuus aloittaa vielä kerran alusta, hän ei muuttaisi piiruakaan. Ja vaikka muistoissa päällimmäisenä ovat kärsimykset ja vastoinkäymiset, ne ovat sittenkin arvokkaammat kuin sopuisa yhteiselo ja lastenlapset.
Suurempi vahinko olisi tapahtunut, ellei hän olisi rohjennut elää täysillä. Lahjojensa tuhlaaminen on rikos ihmisyyttä vastaan.
© Novelli on julkaistu
vuonna 1988 nimelläni
Kotkassa toimivan Pekkas-akatemia nimisen
kirjoittajaryhmän Peilaaja-lehdessä.
